Alyson Noël - Varjojen maa

"Olin varma, että Damen on minun kohtaloni - mutta entä jos kohtalolla onkin muita suunnitelmia?"

Everin ja Damenin rakkautta on koeteltu jo usean elämän ja reinkarnaation ajan. Juuri kun heidän kohtalonsa on vihdoin täyttymässä, heidän ylleen lankeaa kirouksista kauhein. Jos he koskettavat toisiaan, Damen joutuu ikiajoiksi Varjojen maahan, synkkään kuoleman ulottuvuuteen. Damenin pelastaakseen Ever turvautuu kyseenalaiseen magiaan - ja kohtaa salaperäisen Jude Knightin. Rakkaus Dameniin joutuu kovemmalle koetukselle kuin koskaan. Mutta onko Jude valon vai pimeyden palveluksessa?

Vaikka en oikeastaan ihastunut kahteen ensimmäiseen Kuolemattomat -sarjan kirjaan, pitihän tämä kolmas, Varjojen maa, lukea ihan uteliaisuudesta. Eipä sarjassa tapahtunut parannusta kolmannenkaan kirjan myötä, joten en tiedä viitsinkö enää seuraavia kirjoja lukea.

Juoni oli vähän takkuinen ja liian 'tekaistun' oloinen. Tuntui kuin kirjoittaja ei olisi panostanut juoneen kunnolla ja tapahtumat olivat siellä, jotta oli jotain kirjoitettavaa. Ei siis iskenyt minuun koko homma. Osa jutuista meni ehkä vähän kliseisiksi ja kolmiodraamakin meni vähän turhuuden puolelle. Ja täytyy sanoa, että päähenkilöt muuttuvat aina vain ärsyttävimmiksi ja typerämmiksi. En ihan aina pysy heidän ajatuksen kulussaan mukana.

Lisäksi minua vaivasi kirjan nimi. Vaikka kirjan alkupuolella kerrotaankin Varjojen maasta, ei se sovi mukaan kirjan kulkuun ja muihin tapahtumiin. Varjojen maasta jäi yleisestiottaen melko huono maku. Noël ei oikein tunnu pääsevän lentoon kirjasarjansa kanssa. Jatko-osat ovat melkeinpä huonontuneet ensimmäisen kirjan jälkeen. Toisaalta harmillista, mutta kaikki eivät vain pysty koukuttuvaan ja mielenkiintoiseen kerrontaan.

Lukunäyte, s. 19

Damen huokaisee ja katsoo minua silmiin. "Mutta karmaa ei voi paeta, Ever. Se on mikä on. Se ei tuomitse, se ei ole hyvä eikä paha kuten suurin osa ihmisistä ajattelee. Se on tulosta kaikista teoista, hyvistä ja pahoista - jatkuvaa tapahtumien tasapainotusta -  syytä ja seurausta - samalla mitalla takaisin antamista - kylvämistä ja sadonkorjuuta - sitä, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää."

Alyson Noël - Varjojen maa (alkup. Shadowland, 2009), 332 sivua, suomentanut Sirpa Meripaasi, Otava 2012

Cassandra Clare - City of Fallen Angels



Alunperin piti lukea Claren City of Fallen Angels vasta keväämmällä, mutta kun alennuksella sain, ostin sen jo nyt luettavaksi. Tämän lukemisessa meni yllättävän pitkään. Kirja ei temmannut mukaansa samalla tavalla kuin Varjojen kaupungit -sarjan kolme aikaisempaa osaa. Huono tämä ei kuitenkaan ollut, mutta ehkä sarjan venyttäminen ei ollut paras ratkaisu Clarelta.

Clary ja Jace voivat vihdoinkin sanoa seurustelevansa salaisuuksien selvittyä. Clary käy läpi varjometsästäjä koulutustaan ja kaikki tuntuu olevan hyvin. Yhtäkkiä Jace alkaa vältellä Clarya ja käyttäytyä omituisesti. Lisäksi joku surmaa New Yorkin varjometsästäjiä, ja myös Simonin henki on vaarassa.

City of Fallen Angels keskittyy hieman enemmän Simoniin, ja suuri osa kirjasta on kerrottu hänen näkökulmastaan. Minulle tämä 'näkökulman vaihdos' sopi oikein mainiosti, ja oli mukavaa lukea vähän eri kantilta kerrottuna. Kuten aluksi totesin, tämä kirja ei ollut niin jännittävä, mutta toisaalta mukaan kuvioihin tuli uusi henkilö, joka piristi tarinaa. Lisäksi olisin halunnut lukea vähän enemmän Claryn koulutuksesta, jota oli mukana vain hieman alussa.

Loppua kohti jännitys tiivistyi hiukan, mutta ei yltänyt aivan samaan kuin edelliset kirjat. Clare tosin jätti tämän kirjan paljon keskeneräisemmäksi kuin muut, joten City of Lost Souls jatkaa varmaankin suoraan siitä, mistä tässä kirjassa jäätiin. Ja onhan se seuraava kirjakin luettava.

Lukunäyte, s. 141

    "That's very illuminating." Simon flung himself into the armchair across from the TV; it had probably once been a pale gold velvet but was now worn to the grayish pile. "Do you have a lot of other profound thoughts like that? Blood is blood? A toaster is a toaster? A Gelatinous Cube is a Gelatinous Cube?"

    Jace shrugged. "Fine. Ignore my advice. You'll be sorry later."

    Before Simon could answer, he heard the sound of the front door opening. He looked daggers at Jace. "That's my roommate. Kyle. Be nice."

    Jace smiled charmingly. "I'm always nice."

Cassandra Clare - City of Fallen Angels, 435 sivua, Walker Books (suomennos syksyllä 2012)

Maggie Stiefvater - Ikuisuus

Takakannesta:

Ihmissusisaagan jännittävä viimeinen osa

Samin ja Gracen tarina alkoi katseesta, metsän ja asutuksen rajasta. Molemmilla rintamilla he ovat taistelleet mahdollisuuden olla yhdessä, vuoroin sutena, vuoroin ihmisenä. Nyt he toivovat näkevänsä toisensa vielä joskus.

Samalla kun Isabel ja Cole käyvät ylpeyden ja anteeksiannon julmaa taistelua, ottaa suden muoto Gracen valtaansa yhä useammin. Hänen ja Samin lyhyet jälleennäkemiset voisivat olla iloisia. Ne voisivat olla suloisia, mutta niissä on jäähyväisten surullinen tuoksu.

Kun kylässä julistetaan sota susia vastaan, Grace ei voisi olla metsässä huonompaan aikaan. Hänet on saatava sieltä takaisin. Ikuisesti.

Ikuisuus on ihmissusilegendaa raikkaasti hyödyntävän saagan päätösosa, joka virtaa kuulaana kohti putouksen lailla yllättävää loppua.

Ikuisuuden sain luettua viime viikonloppuna loppuun. Kokonaisuutena tämä päätösosa oli Häivähdystä parempi, mutta vähän tämäkin jätti kylmäksi. Kirjasta ei jäänyt mieleen oikeastaan muuta kuin alku ja loppu eli pituutta oli ehkä vähän liikaa. Jotenkin vähän tuntuu, että kyseinen kirjasarja ei oikein noussut lentoon Väristyksen jälkeen, mikä on harmi. 

Ikuisuus on kirjoitettu Gracen, Samin, Isabelin ja Colen näkökulmista, mutta kirjan prologi on Shelbyn näkökulmasta. Useampi näkökulma toimii tässäkin, ja jokaiseen kertovaan henkilöön pystyy samaistumaan, ehkä vähän paremmin kuin edellisessä kirjassa. Hidastempoisemman keskivaiheen jälkeen, kirja muuttuu jännittäväksi loppumetreillä, mutta vauhti tyssää viimeisillä sivuilla.

Monia muita lukijoita ihmetyttänyt loppu oli minullekin pettymys. Stiefvater jättää lopun turhan avoimeksi ja jopa keskeneräiseksi. Henkilöiden tulevaisuus jää lukijan kuviteltavaksi, mikä on minusta vähän tylsää. Toisaalta loppu voisi antaa mahdollisuuden neljännelle kirjalle, mutta en usko näin käyvän.

Lukunäyte, s.31

Menin takaisin autoon, panin mekon takapenkille, nostin kädet kupiksi nenän ja suun eteen, pidin kyynärpäitä ohjauspyörää vasten ja hengitin samaa ilmaa kerran toisensa jälkeen. Istuin liikkumatta monta pitkää hetkeä ja katsoin hylättyjä kenkiä kojelaudan yli.

Maggie Stiefvater - Ikuisuus (alkup. Forever, 2011), 442 sivua, suomentanut Helene Bützow, WSOY 2011